Sanansaattaja

Mitä ennen olin joskus, kerran, kautta aikojen
Läpi pettymysten metsäin sama, melkein ikuinen
Nyt on mennyt, laonnut ja tuuliin karistautunut
Puristunut tyhjiin, rauennut ja mennyt menojaan

Lähemmäksi salaisuutta, lähemmäksi totuutta
Lähemmäksi maailmalta salattua sydäntä
Luulin tekeväni matkaa avainnippu kädessäni
Väärät oli avaimet ja portti toisaalla

Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa
Etsiminen, kaipaus, saa ravinnoksi riittää
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään

Tasangolla, jollain, ajatuksin hedelmättömin
Pinnistelen raunioilla, vettä jos vain löytäisin
Hengen, jonka tiedän, luotan, yhä jossain elävän
Kangastuksen, edes, jonka luokse turvaan paeta

Ihoon oli kirjoitettu näkymätön raamattu
Lukea en osaa, enkä tulkita sen merkintöjä
Joku ehkä kulkenut on loppuun polun toivion
Risteyksiin ripotellut laulut, jotka totta on

Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa
Etsiminen, kaipaus, saa ravinnoksi riittää
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään

Silti enpä osaa, enpä taida vielä luovuttaa
Etsiminen, kaipaus, saa ravinnoksi riittää
Tuiskussa kun hiukkastuulten kantaa myrskylyhtyään
Kerran kotvan tuntee vieraan läheisyyden sisällään