Ikävöi, Ihminen!

Ikävöi ihminen,
Kaipaa kauneinta muiston ja toiveen
Päiviä lapsuuden
Aikoja armaita hempeän hoiveen
Isää ja äitiä,
Veljiä, siskoja,
Vierailla mailla
Untesi neitiä,
Häntä mi pois meni,
Hämärien lailla

Muistatko aikaa,
Milloin sun aamusi nous elon kultaan?
Lempesi taikaa,
Riemuja ammoin jo menneitä multaan
Retkiä marjassa,
Laineita soiluvan
Salmen ja lahden
Käyntejä karjassa,
Kesäyön ääniä
Yksin kahden

Kaipaatko milloin,
Pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi
Istuen illoin,
Tuntien hiljaa maatuvas maaksi
Kun kaikki haipuu
Kaunis niin kauas ja
Päämäärä pyhä
Vitkahan vaipuu vaikka sa korkeelle
Kurkotat yhä

Itketkö ihminen
Silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon?
Hienointa sydämen
Herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon
Kuuletko hukkaan juoksevan hetkiä
Mittaavan hiekan?
Päivies kukkaan näätkö jo tähtäävän,
Kuuraisen miekan?

Ikävöi ihminen,
Taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen
Rannalta tuskien,
Nää pyhät tähtesi yli yön ja aineen,
Kultainen helää
Ihmisen ikävöivän
Sielussa kieli
Etsimys elää,
Maaksi kun maatuu jo
Tyytyvän mieli